"Joskus sinun täytyy valita kahden väliltä:
Sen, mihin olet tottunut tai sen,
minkä haluaisit oppia."

Paulo Coelho

Olen päätynyt kouluttajaksi ja työnohjaajaksi todennäköisesti siksi, että minua on ajanut halu ymmärtää omaa alaani ja työtäni. En ole osannut lopettaa kyselemistä, kyseenalaistamista ja opiskelua. Harvoja asioita opitaan pelkän opetuksen keinoin.Tieto on tärkeää, mutta ymmärrys on vieläkin tärkeämpää, koska sen kautta löydän uusia vaihtoehtoja työn kehittämiseen.

Mitä teen?

Koulutan ja luennoin

Teemat, joista koulutan ovat minulle rakkaita ja tärkeitä. Minulla on niistä paljon tietoa ja monipuolista kokemusta. Haluan jakaa osaamiseni ja täyden läsnäoloni. Tapani toimia on osallistava, keskusteleva ja ratkaisukeskeinen. Vahvuuksiani ovat läsnäolo, huumori ja runsaat käytännön esimerkit. 

Työnohjaan

Työnohjaajana tavoitteeni on rakentaa luottamuksellinen ja turvallinen yhteys ohjattaviini. Tavallisimpia työn tekemiseen ja tavoitteisiin liittyviä kysymyksiä ovat; mitä työssäni tapahtuu? Missä olen nyt? Mihin suuntaan kannattaisi lähteä? Näiden rinnalla kulkevat usein myös jaksamisen ja työstä palautumisen teemat. 

Kirjoitan

Haluan kirjoittaa yleistajuisia ja käytännönläheisiä ammattikirjoja. Sellaisia, joita itsekin olisin halunnut lukea silloin kun työskentelin lapsiryhmässä. Yhdessä Petteri Mikkolan kanssa v. 2009 kirjoittamamme kirja ”Lapselle hyvä päivä tänään” on löytänyt lukijoita vuodesta toiseen. Uusin kirjani ”Varhaiskasvatuksen tiimikirja” on saanut erinomaisen vastaanoton.

Vieritä ylös