Varhaiskasvatuksen tiimikirja

25,00 

Työkirja toiminnan suunnitteluun ja arviointiin

Mistä tiimityössä ja toiminnan suunnittelussa olisi hyvä lähteä liikkeelle? Miten suunnitella pedagogiikkaa, jossa toteutuu yhtä aikaa lapsista lähtevät tavoitteet ja varhaiskasvatuksen oppimisen alueiden sisällöt?

Varhaiskasvtuksen tiimirja on opettajan ja tiimin yhteinen suunnittelun ja arvioinnin työkirja. Kirja noudattaa varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden painotuksia, joita ovat lapsen hyvinvointi, osallisuus, kiinnostuksen kohteiden ja tuen tarpeiden huomioiminen sekä laaja-alaisen osaamisen tavoitteista johdetut oppimisen alueet. Kirjaan on koottu suunnittelupohjat tiimityön, pedagogiikan sekä oppimisen alueiden mukaisen toiminnan suunnittelulle ja arvioinnille. Mukana omina lukuinaan ovat ”leikki”, ”minä ja meidän yhteisömme”, ”kasvan, liikun ja kehityn”, ”kielten rikas maailma”, ”tutkin ja toimin ympäristössäni” sekä ”ilmaisun monet muodot”. Jokaisen luvun alkuun on tiivistetty osa-alueen keskeisimmät periaatteet ja lähtökohdat. Suunnittelusivuilla olevat kysymykset ohjaavat sopimaan yhteisistä käytännöistä, työtavoista ja menetelmistä. Mukana on myös omat kohtansa havaintojen ja arvioinnin kirjaamiselle. Kirjan tärkein tavoite on ohjata tiimejä suunnittelemaan ja kirjaamaan tavoitteita selkeästi ja ymmärrettävästi. Näin varhaiskasvatuksen arvot ja tavoitteet konkretisoituvat laadukkaaksi pedagogiseksi toiminnaksi.

ISBN 978-952-67427-5-5
Nidottu, 124 sivua
koko 170 x 250 mm
Hinta 25€/kpl (sis. alv 10%)

HUOM! Jos olet tilaamassa kirjoja työpaikallesi LASKULLA (kunta, yritys ym.) TEE TILAUS TÄSTÄ!

Toimitusehdot

 

Saatavuus: 58 varastossa

Tuotetunnus (SKU): 15102021 Osasto:

TK_sisällysluettelo

Paino 0,25 kg
Mitat 25 × 17 × 1 cm

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Varhaiskasvatuksen tiimikirja”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Shopping Cart
Vieritä ylös